Tervetuloa vuosi 2015!

Täällä suunnalla ollaan ainakin odotettu tämän vuoden alkua ihan älyttömästi. Ei ehkä eläinlapsukaisten osalta, mutta niitten mamman ainakin.

Ensinnäkin: tämän vuoden puolella on täydellä 100% varmuudella muutto viimeinkin pois opiskelijakämpästä ja toivon todella, että löydämme kodin, jossa on pihaa Jetille.
Toiseksi: mie pystyn hakemaan opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, joka mahdollistaisi sen, että voisin kliinisen työni lisäksi tehä kehittämistyötä ym. siihen liittyvää. :)
Kolmanneksi: tästä vuodesta tulee varmasti parhain tähän mennessä, koko konkkaronkalla on sellanen tunne!

Tämän vuoden ensimmäiset kirjoitukset voisin pyhittää ihan sille, että esittelisin kunnolla jokaisen Eläintarhan eläinasukin. (ihmisiin en viitti keskittyä, kuka meistä on kiinnostunut? :D) Onhan miun lapsukaiset kuitenkin rakkaimpia, tärkeimpiä olentoja elämässäni, että kyllä jokainen ansaitsee omat tekstinsä.
Ensimmäisenä vuorossa on siis Eläintarhan esikoinen, eli omituinen, mutta rakkain Miiko. <3

"Olen kesämiess-aa"

Miiko tuli miulle tammikuussa 2009, kun noin puolen vuoden yksinasumisen jälkeen kyllästyin olemaan yksin (asuttiin sillon erillään avopuolison kaa) ja olin tottunut siihen, että kotona on kissa. Joten, vastoin kaikkien sukulaisten vastalauseita, ryhdyin etsimään netistä kissoja. Ensiksi haut olivat rotukissojen puolella ja olinkin jo varaamassa itselleni ragdolltyttöä, kun löysin ilmoituksen puoliräggärin pennuista, jotka olivat syntyneet kielletyn rakkauden lumosta. Ja kun katsoin ilmoituksen ja näin pienen, mustavalkoisen rääpäleen, sydän meni sinne samantien. Ensimmäisen soiton jälkeen olin jo varma, että tästä pojasta tulee miun ensimmäinen, ikioma eläinlapsukainen ja kun ekalta reissulta palasin kotiin, maltoin tuskin odottaa pienen pojun tuloa kotiin. Lopulta tammikuun lopulla, kävin hakemassa pienen mustavalkoisen "räggärini" kotiin. <3

Ensimmäinen ilta uudessa kodissa eikä ikävästä tietoakaan

Miiko sopeutui jo heti ensi minuuteista miun kanssa oloon. Se ei itkenyt ikäväänsä vaan käpertyi rintaani vasten autossa, turvautuen minnuun. Siitä lähtien meillä on ollut Miikon kanssa omanlainen yhteys, jota ei kukaan, edes avopuolisoni ymmärrä. :D Eikä kenenkään muun tarttee sitä ymmärtää, me kaksi tiedetään se ja myös se, kuinka paljon tarvitaan toisiamme.

Miikossa on jonkin verran ragdollin ominaisuuksia, vaikka sylissä tämä markiisi kreivi ei viihdy kyllä yhtään eikä heittäydy veltoksi niin kuin puhdasrotuinen emonsa. Siitä huolimatta herra viihtyy lähellä, nukkuu yöt jalkojen välissä, joskus jopa tyynyllä kasvojen vieressä. Ja melkein joka aamu käy nuuhkimassa hiukset, ehkä jopa pesaisee niitä kielellään, ja livahtaa karkuun ennen kuin kukaan ehtii huomata. Seurallinen, utelias, mutta kaikkea muuta kuin kissa. Vaikka Miiko viettää kesät mökillä ulkona, se ei ole kuuden vuoden aikana pyydystänyt yhtään hiirtä tai päästäistä. Veikkaan, että se ei edes tiedä kuinka niitä pyydystetään. Lintujakin se vaanii mäkättämällä niille. :D

"Hetkinen, väittikö se etten mie ossaa muka pyydystää??!"

Ruuan suhteen tämä eläinlapsukaisten esikoinen on maailman nirsoin! Mikään muu ei kelpaa kuin kuivamuona ja sekin tietynlaista. Nykyisin herrat syövätkin Brit Caren Castrate -kuivamuonaa ja silloin tällöin (kun mamma jaksaa yrittää) lihaa. Märkäruokaa Miiko joutui pakosta syömään syksyllä 2011, kun herra joutui hammasoperaatioon, jonka seurauksena lähti yksi kulmahammas ja yksi poskihammas. Jälkihoito-ohjeissa luki silloin, että pureskeltavaa pitäisi välttää kahteen viikkoon, joten Miiko joutui tyytymään märkäruokaan. Hyvinhän se ensimmäisten 12 tunnin nirsoilun jälkeen meni ja nykyisin herra syö joskus märkäruokaa, osoittaen kuitenkin jälkeen päin kuinka halveksii sitä. :D Oonkin päättänyt, että kohta seniori-ikäinen Miiko saa tehdä oman päänsä mukaan ja syödä lempiruokaansa. Eläinlääkäriltä oon kuitenkin saanut lohdutusta, että kaikki on selvästi hyvin, koska Miikon upea musta turkki kiiltää ja voi hyvin ja painoakin on melkein 6 kg. Että näillä eväillä mennään tämän rakkaan lapsukaisen kanssa. <3 Avopuoliso onkin sanonut, että varmaan teen kotiin alttarin silloin kuin Miiko päättää lähteä kissataivaaseen seikkailemaan. Ehkä, sen näkee vasta toivottavasti monen, monen vuoden päästä. :)

"HÄHÄÄ, miusta ette pääse ikinä!"

"Mamma välttis halus tän vanhan kuvan julkaistavaksi... mie en oikein välitä.."

<3