torstai 18. joulukuuta 2014

Eläinlasten ja niitten mamman touhuilut

Sillä on nyyttärit..!?


"Ihan tyhmää kun se vaan touhuaa eikä anna miulle mitään"


Viimeisten ennen joululomaa olevien työpäivien kunniaksi meillä on töissä joka vuosi nyyttärit. Koska itse oon tän viikon saanut painaa iltavuoroja, jouduin eilenkin työpäivän jälkeen kymmenen aikoihin väsertämään omat tuomiseni. Mikä ei haittaa, mutta pakko myöntää, että pikkuisen väsyttää leipoa puolille öihin saakka. Jeti onneksi piti seuraa ja yritti varmistaa josko jotain hyvää tippuis alas suuhun. Valitettavasti Jeti ei oikein tajuu, että suklaa ei ole koirien ruokaa eikä siksi mitään tipu edes vahingossa lattialle. :D  Resepti on siis cookie dough -leivokset, ihan suussa sulavia. <3


"Oot ihan tylsä, anna nyt sitä herkkuu!"


Kissapojut eivät leivontoihin osallistu muuten kuin härnäämällä minnuu vaatimalla huomiota ja puskemalla ruokapöydän jalkoja. Miiko on varsinkin mestari tässä hommassa, ihan kuin sillä kissalla olis viime aikoina lisääntynyt toi huomionkerjuu. Fasu taas oli käpertynyt töistä tuomani laatikon sisään ja päätti ignorata koko homman niin kuin aina. Parempi antaa pahvin häärätä mamman jaloissa. 

Lapsukaiset ovat tällä viikolla saaneetkin touhuta ihan kunnolla. Kissat ovat kovasti yrittäneet sisustaa kämppää uudelleen (Miiko on muun muassa sitä mieltä, että parvekkeen oven eteen laittamani verhot ovat rikos hänen luomaa feng shuita vastaan) ja Jeti on saanut leikkiä uuden kaverinsa kanssa, johon tutustuimme jo lokakuun alussa. Pääsipä jopa hoitoonkin tiistai-iltana, kun olimmet molemmat avopuolisoni kanssa iltavuoroissa. Ainakin tiesi, että sillä oli hauskaa ja hoitotäti piti hyvää huolta. Ja huomenna Jeti saa vieraakseen parhaan ystävänsä Masin, joka tulee kyläilemään oman mammansa kanssa ja tuo samalla ystävälleen myöhästyneen synttärilahjan. Paremmin ei vois joululoma alkaa. :)


"Hä, kuka muka sanoo, että suklaa on myrkkyy?!"



2 kommenttia:

  1. Kannattaa laittaa gadgetteihin se lukijaksi juttu niin ihmiset voi liittyä lukijaksi ja näkee sitten sun postaukset ajoissa! Mäkin ihan unohin tän blogin kun en oo päässyt liittymään sun lukijaksi! Se löytyy sieltä kun lisää gadgetin ja sitten muita laajennuksia ja siitä lukijat! :--) Ihanaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa kiitti vinkistä! Oon ihan pihalla vielä kaikista noista jutuista, mut onneks saa neuvoja konkareilta. :) hyvää joulun odotusta myös sinne!

      Poista